Vierailemme säännöllisesti sedän ja tädin luona Ruhrin alueella. He asuvat ihan Essenin rajalla mutta Gelsenkirchenin puolella, kaupunginosassa nimeltä Horst. Ylivoimaisesti suurimman osan siellä viettämästämme ajasta ilma on ollut surkea. Sateinen, harmaa, märkä, kolea.
Gelsenkirchenissä on mukaviakin paikkoja, mutta suurimmaksi osaksi seutuun on parasta ottaa hirtehishuumorinen asenne, muutenkin kuin sään suhteen. Koko maisema on tasaisen tylsää. Ei laaksoa ei kukkulaa. Jos jossain näkyy vähän rinnettä, se on valli, jonka takaa löytyy joki, jota ei tietenkään koskaan näe, koska sen edessä on valli.
Kun autobahnan nähtävyyskyltit ilmoittavat Baden-Württembergissä linnoista ja viininviljelyalueista, romanttisista vanhoista kylistä ja runoilijoiden kotikaupungeista, ovat nähtävyyskyltit Ruhrin alueella niinkin runollisia kuin "Kaasukattila". Ihan totta, se on yksi alueen päänähtävyyksistä! Kaasukattilan sisällä oleva näyttely on ilmeisesti todella mielenkiintoinen. Koska neljävuotias poikamme ei kuulu sen kohderyhmään, emme ole siellä vielä käyneet.
Kävelyllä käynti Horstin kaupunginosassa on sekin hieman erilainen kokemus kuin Stuttgartissa. Päämääräksi ei voi ottaa leikkikenttää, koska sellaisia ei ole. Ei sitten missään. Lähiseudulla on yksi pieni puisto, johon oli joskus istutettu hieno lajitelma alppiruusuja, rhododendroneja. Ensimmäisen kesän aikana ne kaikki varastettiin. Yksi toisensa jälkeen ne kaivettiin maasta ja vietiin pois. Tädin mukaan samasta syystä kaupungilla ei ole enää ollenkaan kukkaistutuksia.
Olen intohimoinen talojen tarkkailija ja kävelyillä Gelsenkirchen-Horstissa olen tehnyt seuraavia havaintoja:
Ne talot, joiden julkisivuja ei ole puhdistettu sitten kivihiiliteollisuuden romahduksen ovat pikimustia. Nekin, jotka on puhdistettu, ovat kakanharmaita, koska niitä rakennettaessa ei mitään muuta väriä kannattanut laittaa. Vuoden päästä seinä olisi kuitenkin musta. Monet talot on päällystetty suomuisilla liuskoilla jostakin muovintapaisesta aineesta.
Saksalaiset etupihat ovat luku sinänsä, mutta silti olin yllättynyt, että Gelsenkirchen-Horstissa (joka kuuluu ns. parempiin alueisiin) erityisen suosittu etupihan koristelukeino on istuttaa se täyteen ikivihreää matalaa kasvustoa, jota Etelä-Saksassa käytetään lähinnä hautaistutusten välejä täyttämään. Se antaa asuntoalueelle jotenkin synkeän tatsin, mutta lienee ymmärrettävissä rhododendroneiden kohtaloista käsin.
Kahdenlaiset talot Gelsenkirchen-Horstissa ovat jollakin tapaa mielenkiintoisia. Tummanruskeat tai harmaat talot, joissa on vanhat, koukeroiset portit ja takorautaiset ristikot ikkunoissa, ja joiden puutarhat ovat villiintyneet, voi tulkita romanttisella tavalla synkeiksi. Sitä ihan odottaa valkeat pitsiverhon liikahtavan ja välistä vilahtavan kalpean käden... Toisaalta on funkistyyppisiä taloja, joilla on niin hyvät mittasuhteet, että ne synkkinäkin ovat jollain tapaa tyylikkäitä, ehkä juuri siksi, etteivät ne yritäkään olla mitenkään lämminhenkisiä.
Paikallisista ihmisistä en osaa sanoa mitään, sillä täti ja setä ovat Etelä- ja Pohjois-Saksasta. Mutta toisaalta rhododendron-esimerkki ei ole erityisemmin rohkaissut sosiaalisiin kontakteihin.
Kälyni, joka on kotoisin Karlsruhesta, kävi asumassa vuoden verran Essenissä ja tuli siihen tulokseen, että mikään muu kaupunki ei ole asumisen arvoinen kuin Karlsruhe. Se on kyllä huutava vääryys Saksan kaikkia muita seutukuntia kohtaan!
